Yksi lempipaikoistani jossa rentoudun ja lataan akkuja on aivan kotini lähistöllä oleva Aurinkokallio. Olen ristinyt sen siksi sen vuoksi koska sinne paistaa aina aurinko jostain suunnasta, myöhäiseen iltaan saakka. Löysin paikan kerran sattumalta kävellessäni jo edesmenneen koirani kanssa. Tapanamme oli aina kauniina päivinä lenkin jälkeen istuskella kalliolla ja sillä olevilla raunioilla. Rauniot ovat peräisin vanhasta ampumaradasta joka sijaitsi paikalla 50-luvulla.

Varsinkin kesäisin menen usein kalliolle relaamaan; pakkaan korikassiini viltin, juotavaa ja lukemista. Olenpa sinne usein nukahtanutkin. Usein menen sinne myös ystävien ja kitaran kanssa istumaan kauniina päivinä. Ystäväni kutsuvatkin sitä nimellä ”Kantolan aurinkokallio”. Paikka on suojaisa ja rauhallinen ja siellä tuoksuu metsälle. Sinne ei näe tieltä, eikä ympäröivistä taloista kun valitsee paikan oikein ja siellä ei juurikaan koskaan ole muita, mitä nyt lähitalojen pikkupoikia joskus leikkimässä.

Tänään istutin sinne auringonkukkia, omaksi ja muiden iloksi, omenapuun viereen. Auringonkukkia aurinkokalliolle.