Maisemani on näkymä tältä laiturilta, joka sijaitsee Kukkia-järven rannalla Luopioisissa. Olen havainnoinut sitä lukemattomat kerrat piirtämällä, maalaamalla ja valokuvaamalla. Maisema on aina erilainen; valot ja värit vaihtuvat säätilan, vuodenajan ja vuorokaudenajan mukaan. Lähellä laituria on kaksi kiveä, jotka näyttävät tietyssä valaistuksessa vedessä lepääviltä, isoilta eläimiltä. Kauempana on pieni saari. Sen suojissa pesii tänä kesänä kuikka - tai ainakin haluan olettaa niin, koska olen nähnyt usein kuikkaemon poikasineen sen lähellä. Vastaranta siintää sinisenä kaukaisuudessa. Äänimaisema on rauhoittava: lokki kirkaisee, tuuli suhisee rantakoivussa, vesi liplattaa laituria vasten, jossakin kurnuttaa sammakko ja metsästä kuuluu peipposen liverrys.

Tämä maisemani on Keravan kaupungin nuorisotoimen leirikeskuksesta. Se ei ole ulkoa, sillä suurin osa ajasta jonka olen tässä maisemassa viettänyt on tapahtunut sen rakennusten sisällä. Olemme kokoontuneet sinne pelaamaan roolipelejä, lautapelejä, korttipelejä, miniatyyripelejä ja joskus jalkapalloakin melkein kerran kuussa toistakymmentä vuotta. Olen siis viettänyt siellä yli vuoden elämästäni. Se onkin muodostunut tärkeämmäksi kuin mikään maisema ulkona eri paikoissa olleiden asuntojen luona. Paikkaan liittyy saunan ja ruoan tuoksua, sillä sekä sauna että keittiö ovat lähellä. Näillä onkin tärkeä osa viikonlopun vietossa, pelien ohella. Tila on talven hämärästä huolimatta kirkkaasti valaistu ja pimeistä ikkunoista heijastuu vain tämä maisema. Ystävien ja tuttujen tapaamispaikkana siinä on pysyvyyttä, mutta sen tulevaisuus on arvoitus. Voi olla että tämä on viimeinen vuotemme näissä maisemissa.

Kyllä se on se luonto, jossa akku latautuu. Oli aivan ihan talvipäivä tammikuussa lähimetsässä Järvenpäässä ja aurinko paistoi ja maisema oli kun sadusta. Puut oli kuorutettu valkoiseen pumpuliin. Aurinkoa en saanut tallennettua,mutta haamuisen kuvan kyllälkin.